"Aika kuole ei tappamallakaan,mene vaan"
Hmm.
Viikot kulkivat hänen ohitseen kuin ohut joki, jonka soljuvaa liplatusta hän ei kuullut. Jonka tanssimaista kulkua hän ei nähnyt, ja jonka suunta oli hänelle täysin vieras.
Jokainen päivä hän mietti, kuinka oli joutunut vankilaan.
Itsensä vangiksi.
Eikä kukaan, varsinkaan ajanjoen varrella seisova muukalainen, pystynyt pysäyttämään sitä. Jokea, joka virtasi siinä muukalaisen silmien edessä kuin aika, joka juoksee meidän jokaisen otteesta,
ja karkaa ulottuvuuteen, joka on kaikille kiinni.
Tavallaan pidän tekstistä, jonka kirjoitin kuvastamaan oloani - tavallaan en. Siinä on liikaa asiaa, asiaa, jota ei voi olla enää vähempää.
Sekavaa - kuten mun elämä- mutta sitä ei voi korjata nyt.
Tänään selvisi jotain..outoa.
Yksi poika, joka asuu naapurikylässä, jonka tapasin yhdesä koulujutussa, jolle puhuin ehkä viisi minuuttia, on kysynyt meidänluokkalaiselta, jonka numeron sai, mun nimeä ja sitä, tulenko huomenna pidettäviin kemuihin.
Ikuinen romantikko (eli mie) sanoisin nyt, että hitto, miten romanttista.
Mutta se poika ei ollut sellainen poika, josta voisin pitää.
Anyway, mä en edes tosissani usko, että se ajatteli jotain, kysyessään mun nimeä.
Ehkä se vaan halus kysyä multa jotain.
Tai nähdä vaan muuten vaan uudestaan.
Ja sitten liikkatunnilla, yksi poika huusi mut ekana joukkoeeseensa.. aws.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti