Anteeksi pitkä väli, jonka aikana olen ollut kuollut - koulu teettää kiireitä.
Nyt saatte kuulla surkeita ihmissuhteita ja kehnon runon.
Hmmh.. Yksi poika, johon mä kai olin ihastunut, seurustelee. Nice. Se tunne, kun huomaat, kuinka sattuu, kun kuulet pojan olevan varattu.
Sitä uskottelee itselleen, että tykkää pojasta kaverina, ja kun totuus, jota ei itselleen myönnä, onkin toinen, rupee kelaamaan, tunteeko itseään ollenkaan. Mä tulin siihen tulekseen, että tunnen. Mä tiesin, miksi mä facebookissa lähetin hänelle viestin ekana; miksi mä kävin mielenkiintoisimman keskustelut sen tyypin kanssa; miksi mua harmitti, kun se ilmoitti lähtevänsä; miksi leijuin, kun poika kertoi minun olevan kaunis.
MUTTA, todellisuus on karua. Ehkä vain mulle, ehkä kuitenkin kaikille.
En tiedä.
Eilen illalla tuotettu runo, jonka lupasin;
kun jokainen sana
sattuu
kun jokainen katse
poraa reiän selkääs
kun tulevaisuutta
ei ole
kun kaikki romahtaa,
kun et jaksa kantaakkaan sitä
mitä sulle annetaan,
sitä, mitä hartiolles lysätään,
sun kannettavaks sysätään
kun yrität sulkea kaiken,
kun yrität voittaa;
koko maailmaa kestää
mahdollisuudet voittoon
ovat minimaaliset
tähtitieteellisen pienet
kuten sinäkin
kun annat polvies
pettää
kun löydät itses
maasta
tahto elää
on minimaalisen pieni,
sitä ei oikeastaan ole
ja kun annat periksi sille
tahdolle, joka vetää sua pois
pois täältä
pois mun luolta
pois historian kulusta;
pois elämästäni
en voi sanoa mitään
en voi tehdä mitään
päästän vain
irti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti