Mirror on the wall

Anteeksi pitkä väli, jonka aikana olen ollut kuollut  - koulu teettää kiireitä.

Nyt saatte kuulla surkeita ihmissuhteita ja kehnon runon.

Hmmh.. Yksi poika, johon mä kai olin ihastunut, seurustelee. Nice. Se tunne, kun huomaat, kuinka sattuu, kun kuulet pojan olevan varattu.

Sitä uskottelee itselleen, että tykkää pojasta kaverina, ja kun totuus, jota ei itselleen myönnä, onkin toinen, rupee kelaamaan, tunteeko itseään ollenkaan. Mä tulin siihen tulekseen, että tunnen. Mä tiesin, miksi mä facebookissa lähetin hänelle viestin ekana; miksi mä kävin mielenkiintoisimman keskustelut sen tyypin kanssa; miksi mua harmitti, kun se ilmoitti lähtevänsä; miksi leijuin, kun poika kertoi minun olevan kaunis.

MUTTA, todellisuus on karua. Ehkä vain mulle, ehkä kuitenkin kaikille.

En tiedä.

Eilen illalla tuotettu runo, jonka lupasin;

kun jokainen sana

sattuu

kun jokainen katse

poraa reiän selkääs

kun tulevaisuutta

ei ole

kun kaikki romahtaa,

kun et jaksa kantaakkaan sitä

mitä sulle annetaan,

sitä, mitä hartiolles lysätään,

sun kannettavaks sysätään

kun yrität sulkea kaiken,

kun yrität voittaa;

koko maailmaa kestää

mahdollisuudet voittoon

ovat minimaaliset

tähtitieteellisen pienet

kuten sinäkin

kun annat polvies

pettää

kun löydät itses

maasta

tahto elää

on minimaalisen pieni,

sitä ei oikeastaan ole

ja kun annat periksi sille

tahdolle, joka vetää sua pois

pois täältä

pois mun luolta

pois historian kulusta;

pois elämästäni

en voi sanoa mitään

en voi tehdä mitään

päästän vain

irti

Runoja ja tilitystä

Mmmh..

Tässä tulee nyt tilitys, jota ei kannata lukea, jos .. jos et halua kuulla hitonmoista valitusta.

Me saatiin eilen enkunkokeet.

Mä tiedän olevani pinnallinen, liian tarkka ja kaikkea muutakin, mutta mä sain kahdeksan puolen, mikä oli mulle shokki.

Mie en voi saada enkusta kasilla alkavaa arvosanaa!

No, sitten katselin sitä koetta, ja huomasin, että multa muka puuttuu täydestä pistemäärästä viisitoista pistettä.

Eijeijei, mulla ei yksinkertaisesti voi olla niin paljon virheitä.

Opettaja oli sählännyt jotain, ja lupasi katsoa koettani, ja antaa sen huomenna, enkun tunnilla korjattuna miulle, ja lievästisanottuna stressaan.

Olen ylisuorittaja, töykeä, ylimielinen ja itsekeskeinen, kun takerrun tälläisiin asioihin, mutta tällainen mie olen.

Sitten vähän mun (toivottavasti ei aivan liian suuria) tulevaisuudensuunitelmia.

Mie  päätin tänään, että alan tosissani lukea saksaa. Mulla on saksa A-2 kielenä.

 Vuoden, melkein kaksi, olen mennyt off-teholla läpi saksantunnit, kun kaikki muut ryhmästäni lopettivatkin, (meitä oli alunperin neljä meidän koululta, nyt meitä on yksi: minä. Saksantunnit ovat etäopetusta siis) siihen lopahti viimeinenkin innostus, mut nyt mä alan panostaa siihen, ja menen saksaan opiskelemaan sitten joskus.

Toivottavasti saavutan joskus päämääräni.

Viimeiltaista matskua:

Jokainen uurre kasvoillasi
jokainen tapasi hymyillä
saa kipeät tunteeni
eloon

vajoan muistoihini,
hukun mielikuviin,
joissa olen vierelläsi,
joissa suutelen huuliasi,
joissa olen sun

kunnes muistan
olevani muistoissa,
liian kaukaisissa
ja valmiiksi särkyneissä
helistren maahan pudonneissa

kylmä realistisuus nappaa
ja vie mukanaan

se repii armoa antamatta,
totuutta katsomatta,
huutaen, ettei mennyttä takaisin saa
ja vaikenee sitten

monesti jaksan yrittää
muistelen sua
ja rikon itseni
kun tipun realistisuuteen,
nykyhetkeen,
tähän päivään,
jossa olet mulle 
vieras

oikeammin;
mä olen sulle vieras

Nyt pitää mennä. Iskä tulee kohta.

Väärä tapa rakastaa

Viimeviikonloppuna oltiin tosiaan Rukalla.

Sää oli hieman sateinen, mutta muuten täysin täydellinen. 

Haa, täysin täydellinen kuulostaa kliseiseltä.. Anyways, sellaista se oli.

Mie lasken laudalla  siis.

Phh, vähän koulupurkauksia, sitten viimeiltaista matskua.

Huomenna olisi englannissa verbien aikamuoto-pistari..

Keskiviikkona ussan-koe, tänään oli matikan koe, huomenna saadaan enkun kokeet ja viimeviikkoisesta hissan kokeesta sain ysi plussan.

Vaikka mulla ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta, jota tuo alas tuleva runo käsittelee, silti mä olen kohtalaisen tyytyväinen siihen, vaikkei se parasta minua olekkaan.

Katsees viipyy silmissäni

pari varastettua sekuntia

huokaukses roikkuu ilmassa

vain salaa napattuja hetkiä

voisin rikkoa hiljaisuuden,

mutten halua

voisin sanoa rakastavani sinua,

mutten kykene

en kykene valehtelemaan

en sinulle,

en nyt

tuska syö minua 

sisältäpäin

jokainen liikkeesi kertoo,

että rakastat

jokainen liikkeeni kertoo,

että rakastan

mutta teen sen väärin,

teen sen väärälle

kaikinpuolin huonosti

minä osaan rakastaa,

ja silti sinä katsot silmiini

ja kuiskit ikuisuuteni

Pitkä kertomus minusta ja discoista + Queenistä

"Empty spaces - what are we living for?
Abandoned places - I guess we know the score..
On and on!
Does anybody know what we are looking for?

Another hero - another mindless crime.
Behind the curtain, in the pantomime.
Hold the line!
Does anybody want to take it anymore?
The Show must go on!
The Show must go on!Yeah!
Inside my heart is breaking,
My make-up may be flaking,
But my smile, still, stays on!

Whatever happens, I'll leave it all to chance.
Another heartache - another failed romance.
On and on...
Does anybody know what we are living for?
I guess i'm learning
I must be warmer now..
I'll soon be turning, round the corner now.
Outside the dawn is breaking,
But inside in the dark I'm aching to be free"

Wow.

Mä rakastan noita sanoja. Jotenkin mulla on nyt niin dramaattinen ja yliampuva olo, että mun oli pakko aloittaa tämä postaus noilla sanoilla, jotka ovat kyllä aivan liian suuria mun käytettäväksi.

Freddie Mercury oli legenda. Nero. Ja kaikkea muutakin, mutta se tuskin kiinnostaa teitä/on oleellista.

Eilen, torstaina siis, oli koululla 'perinteiset' halloween-juhlat.

Mie lähin discoon sillä ajatuksella, että ei täällä kyllä tanssita, mutta katsotaan nyt, kun muut joraa.

Laitetaanhan viisitoista minuuttia eteenpäin, ja mä hypin siellä jo musiikin tahissa, tai taistelen Jarkon kanssa. "Mene, Eemelikin selvästi tahtoo tanssia", mä huudan, ja Jarkon vastaukset on hymyilyä ja pään pudistusta.

Viimeiset biisit meni liian nopeasti.

"Katot muhun ja mä hajoon suhun, koulun viereisellä kiskalla.... PUUTTUVA PALANEN, OOT MUN PUUTTUVA PALANEN", me huudetaan siellä täyttä kurkkua, ja hypitään.

Mä olen aina kieltäytynyt kunniasta lähteä discoihin. Ei ole mun juttu, olen sanonut.

Nyt mä voisin sanoa, etten ole antanut niille mahista vakuuttaa mua, ja seuraavaan discoon lähden ilomielin.

Tänään sitten taidekerhon jälkeen nokka kohti pohjoista, Ruka-tunturia.

Jes, mahtava paikka aloittaa upea lakskettelukausi.

The time of my life

"Aika kuole ei tappamallakaan,

mene vaan"

 

Hmm. 

Viikot kulkivat hänen ohitseen kuin ohut joki, jonka soljuvaa liplatusta hän ei kuullut. Jonka tanssimaista kulkua hän ei nähnyt, ja jonka suunta oli hänelle täysin vieras.

Jokainen päivä hän mietti, kuinka oli joutunut vankilaan.

Itsensä vangiksi.

Eikä kukaan, varsinkaan ajanjoen varrella seisova muukalainen, pystynyt pysäyttämään sitä. Jokea, joka virtasi siinä muukalaisen silmien edessä kuin aika, joka juoksee meidän jokaisen otteesta,

ja karkaa ulottuvuuteen, joka on kaikille kiinni.

 

Tavallaan pidän tekstistä, jonka kirjoitin kuvastamaan oloani - tavallaan en. Siinä on liikaa asiaa, asiaa, jota ei voi olla enää vähempää.

Sekavaa - kuten mun elämä- mutta sitä ei voi korjata nyt.

 

Tänään selvisi jotain..outoa.

Yksi poika, joka asuu naapurikylässä, jonka tapasin yhdesä koulujutussa, jolle puhuin ehkä viisi minuuttia, on kysynyt meidänluokkalaiselta, jonka numeron sai, mun nimeä ja sitä, tulenko huomenna pidettäviin kemuihin.

 

Ikuinen romantikko (eli mie) sanoisin nyt, että hitto, miten romanttista.

Mutta se poika ei ollut sellainen poika, josta voisin pitää.

Anyway, mä en edes tosissani usko, että se ajatteli jotain, kysyessään mun nimeä.

Ehkä se vaan halus kysyä multa jotain.

Tai nähdä vaan muuten vaan uudestaan.

 

Ja sitten liikkatunnilla, yksi poika huusi mut ekana joukkoeeseensa.. aws.



Kuvia, jotka on taidetta

Miun kaverit ovat melko tavallisia. Normaaleja, kuten kaikki muutkin meidän ikäiset.

Eivät massaa, kyllä heiltä persoonaa löytyy, mutta mä taidaon olla se meidän porukan taiteilija-sielu ja olin enemmän kuin yllättynyt, kun ystäväni kysyi multa näin: "Viivi. Mikä on susta taidetta?"

Ja mä selitin siinä ihan onnessani: "Miusta luomuksesta tekee taidetta se, että joku uskoo sen olevan taidetta. Musta teksti voi olla taidetta, ja näinollen mie uskon, että mie luon taidetta. Mikä vaan voi periaatteessa olla taidetta ja mistä vaan voi tehdä taidetta" ja tuo selitys on paaaaljon pidempi- asian pointti oli kuitenkin se, kuinka onnelliseksi mie tulen, jos saan puhua välillä omista jutuistani.

Alla pari kuvaa, sisältä ja ulkoa.

 

Taas yks yksinäinen sunnuntai

Mie rakastan susia. Ne on miulle jotenkin rohkeuden ja sisun ruumiillistumia. Meidän lähes koko suku asuu Kuhmon perukassa, ja siellä kuulee paljon valitusta siitä, ettei koirien kanssa voi kulkea metsällä missä vain, koska sudeet ovat kuulemma vallanneet kaikki metsät. Monia koiriakin ne ovat purreet, jopa syöneet, mutta pitäähän niidenkin saada ravintonsa jostakin!

Ja mie rakastan tuota kappaletta.

Tosin nuo tietokoneella animoidut maan liikkeet, vai mitä ovatkaan, pilaavat koko videon.

Mulla on melko valtaisa riita kaverini kanssa. 

Mä olen melko vihainen siitä, että se koko ajan jankkasi mulle sitä, ettei meidän tarvitse puhua, jos se on niin vaikeaa. Mä en ole sanonut mitään tuollaista..

Mutta toi on liian monimutkainen asia selitettäväksi nyt, joten kerron lisää jos tämä riita joskus selviäisi.

Katsoiko joko eilen Casino Royalen?

Phh, mä olisin halunnut, muttei kukaan katsonut mun kanssa ja se tuli järjettömään aikaan!

Daniel Craig on melko komea..

I'm in love with you. And all your little things

Ei. Herran. Jumala. 

Tää uusi One Directionin biisi on ihana. Mä en haluais antaa sellaista massateini kuvaa itsestäni, koska musta se ei pidä paikkaansa mun kohdalla. Kuitenkin mä kuuntelen kahta artistia/yhtyettä, joista tullut jumalattomia massa-ilmiöitä. Justin ja 1D. 

Toi video on yli-suloinen... 

 

Lyhyt postaus, joka käsittelee ihaninta bändiä maailmassa (Maroon 5 rinnalla parasta).

Ihmiset muuttuvat, muistot eivät

Phhh, edessä ensi viikolla hissan, enkun, matikan ja ussan koe :d..

Enkku menee iisisti läpi, mutta uskonto ja matikka saattaa tökkiä. Okei, myönnän että yritän hukuttaa huolet kouluun.

Sammuu loiste silmiesi,

lasittunut katseesi

jää selkääni, ja tunnen sen koko matkani

et näe kauneutta,

et kuule uskon kellojen kilinää

hänen tultuaan

oot mennyt,

kaiken mulle jättänyt

mitään sanomatta

hiljaa lähtenyt pois

et enää naura vitseilleni

et enää kehu kauneuttani,

joka pikkuhiljaa vain

karisee pois

Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista..

Cheekin sanoitukset biiseissä on aika mahtavia. 

Samoin kuin Apulannan.

"Oon tehnyt asioita.
Ne joilla ei oo muuta tarkoitusta, kuin olla tikareita.
Ne jotka tarkoitettiin ainoastaan sinuun uppoomaan.
Antaisin anteeksi, jollen heikolta näyttäisi"

Tai

"Jos tuntisit mun mieleni
Mun ajatukset ja sieluni
Jos kuulisit sydämen
Sen rytmin merkityksen
Muutos roikkuu ilmassa
Juurineen repii mukaansa
Ei kutsu vaan käskee
Ja hullu tottelee
Ja väittää ettei voinut muutakaan
Et vaikka taisteltiin
Se heti hävittiin "

Mä olen kuunnellut Apulantaa niin kauan kun mä muistan. Pienenä kun ajettiin mummolaan, radiossa soi aina Apulanta. Ja nyt, vanhempanakin, Apulannan biisit osaan ulkoa. Suomalaisyhtyeet/artistit on nyt jotenkin saavuttaneet paikan mun sydämmessä, amerikkalais- ja muiden ulkomaalaisten bändien ja muusikoiden rinnalla. Kelatkaa nyt vaikka tosiaan tota Apulantaa, Happoradiota, Cheekiä, pari Robininkin kappaletta on kyllä jotenkin jäänyt muhun.

Nyt mä olen kipeenä kotona. Veljen täti tulee illalla perheineen kylään, ja pitäis siivota, mutta mä en saa itseäni irti koneesta. Katsotaan nyt, saako 'anopin korvike' eli täti kauhean slaagin, vai vaivaudunko siivoamaan..

This is the story of us all

Älä haaveile palasta taivasta

älä luule saavasi siipiä

usko realistisuuteen

usko ihmisiin

toivo kauniita säitä

toivo hyviä jatkoja

niin ne sanovat

älä unelmoi,

tukahduta haaveesi

et niitä toteuttaa vois

et koskaan saavuta

mitään

ei väliä mitä muut sanovat

minä en välitä

jaksan omana itsenäni

jaksan itseni vuoksi

Talvi saa mut tuntemaan itseni liian pieneksi. Voimattomaksi, ja mitättömäksi, mikä onkin totta, mutta on kiva välillä ajatella, että olisi erityinen ja suuri. 

Löysin eilen tuon biisin, joka on soinut mun stereoissa kauan kauan sitten - ja nyt se putkahti YouTubessa eteeni ♥
Pitää yrittää opetella tää ulkoa, jotta voin hoilailla tätä yksinäni lasketellessa :>